Hauki kasvuun – hanke 2025

Haukikantojen tila on paikoin heikentynyt: Kutupaikat ovat vähenemässä ja hauen tila on taantumassa. Hauki on tärkeä osa ekosysteemiä, sillä se pitää isot särkikalapopulaatiot kurissa ja vesistön tasapainossa. Hauki on myös suosittu vapaa-ajan kalastatuksen kohde alueella.

Hauen poikastuotannon tueksi päätettiin tehdä konkreettisia toimia. Länsi-Suomen Kalatalouskeskus lähti toteuttamaan Hauki kasvuun – hanketta yhteistyössä Kustavin-Uudenkaupungin kalatalousalueen ja Pyhämaan kalastajaseuran kanssa. Toimenpiteisiin saatiin avustusta Lännen Kalaleaderilta.

Keväällä 2024 perehdyttiin eri haudontamenetelmiin. Laatikkohaudonnassa rajataan alue, josta mäti ja poikaset ovat suojassa saalistajilta ja mädin kehitystä on helppo seurata esimerkiksi laiturilta käsin. Puusta tehdään kehikko, jonka ympärille on asennettu harvasilmäinen verkko tai vastaava (kuva yläpuolella). Tapauskohtaisesti verkko voi olla tiheäkin, mikäli poikastuotannon tulos halutaan laskea tarkkaan, mutta tällöin tarvitsee huolehtia riittävästä virtauksesta, jotta laatikko ei peity levän ja kasvillisuuden joukkoon ja aiheita happivajetta poikasille tai altistumista taudeille. Laatikkoon asetetaan hedelmöitetty mäti ja poikaset kuorituvat omaan tahtiinsa suojaoksien ja kasvillisuuden sekaan. Laatikko on asetettava matalaan rantaveteen, jotta poikasilla on paljon turvallista tilaa ympärillä. Hankkeessa on vierailtu Pirkanmaalla tutustumassa laatikkohaudontaan ja vuonna 2025 laatikkohaudonta toteutetaan pienenä kokeilueränä merialueella.

Uudessakaupungissa pyydettiin emokaloja Pyhämaan hautomoon. Mätiä saatiin noin kaksikymmentäkaksi litraa, mikä tuottaisi runsaasti hauenpoikasia. Hedelmöitetty mäti haudottiin Pyhämaan kalasataman läheisyydessä sijaitsevassa hautomossa suppilohaudontana. Suppilohaudonnassa mäti pidetään koko ajan pienessä liikkeessä, näin vältetään muun muassa vesihomeen liiallinen synty. Haudonta tarkastettiin päivittäin ja samalla herkästi pilaantuvasta hauenmädistä poistettiin kuolleet mätijyvät. Kuoriutuneet poikaset uivat putkea pitkin erilliseen poikasaltaaseen, jossa oli kuusenoksia antamassa suojaa ja turvaa ennen vapautusta mereen. Hauet alkavat hyvin nopeasti etsiä saalista, kun ruskuaispussin ravinto on käytetty loppuun. Tällöin kelpaa, vaikka oma lajitoveri vierestä alkupalaksi. Hauki on siis kannibaali pienestä pitäen.

Valitettavasti haudonta ei onnistunut toivotusti. Hedelmöimätöntä ja kuollutta mätiä oli runsaasti ja poikasia kuoriutui vain murto-osa odotetusta. Poikasten uinnissa ja yleisessä olemuksessa oli myös havaittavissa poikkeavuutta. Vain noin 30 000 kpl selvisi poikasaltaaseen ja näistä suurin osa kuoli juuri ennen vapautusta. Yksittäistä syytä on vaikea löytää, mutta todennäköisesti meriveden lämpötilan äkillinen ja suurehko muutos tai jokin ulkopuolinen kuormittaja on heikentänyt mätiä hautomossa tai hedelmöityksen yhteydessä.

Hanke kuitenkin jatkuu tänä keväänä ja tavoite on saada jopa miljoona hauenpoikasta Kustavin ja Uudenkaupungin merialueelle. Onnistumisen varmistamiseksi emokalojen pyyntiä hajautetaan hieman eri puolille merialuetta ja mukaan pyritään saamaan runsaasti vapaa-ajan kalastajien pyytämien emokalojen mätiä myös. Ammatti- ja vapaa-ajan kalastajien mädit eritellään omiin suppiloihin, niin voidaan myös seurata mädin eri vaiheiden kehitystä sekä mahdollisia poikkeavuuksia

Hanke on saanut rahoitusta Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahastosta.

Kirjoittaja Joonas Aaltonen