Vuosi sitten kirjoittelin tätä tervehdystä huhtikuisten kinosten keskeltä. Nyt olemme maaliskuun alussa, ulkona on 10 astetta lämmintä ja jäät suurelta osin kadonneet. Onneksi säät suosivat sen verran, että lasten talvilomien aikaan pääsimme järjestämään muutaman pilkkitapahtuman. Näistä tarkemmin uutiskirjeen jutussa Kalastusta jäällä.
Merellä olemme viettäneet aikaa myös alkuvuodesta, vaikka kalaan on harvemmin päässyt. Tätä kirjoittaessani Länsi-Suomen Kalatalouskeskuksen henkilökunta on juuri kotiutunut Varsinais-Suomen ja Satakunnan kalatalousaluetoimijoiden risteilyltä. Tänä vuonna ohjelmassa oli muun muassa ruovikoiden niitot, kalataloudelliset kunnostukset ja hoitokalastukset. Lisäksi keskusteltiin vesille pääsystä lain, sovittelun ja osapuolten näkökulmista.
Erityisesti rannikkokunnostusten tarve johtuu merkittävältä osin ihmistoiminnasta. Voimakkaat niitot ja uomien ruoppaus ovat monessa paikoin pilanneet kalojen lisääntymis- ja poikastuotantoalueita. Suosittelemme että näitä toimenpiteitä suunnitellessa huomioidaan myös vaikutukset kalastoon.
On myös tärkeää, että kunnat sitoutuvat vesistöjen hyvään tilaan ja tarjoavat neuvontaa rakentamisen sääntöihin, jottei rantarakentamisella heikennetä vesien tilaa. Tämä asia nostetaan esille myös Kalatalouden Keskusliiton laatimissa vaalitavoitteissa, jotka vievät kalatalouden äänen kunnallisvaltuustoihin, korostaen kalavesien hoitoa, kunnostusta ja kestävää kalastusta. Lisää KKL:n laatimista vaalitavoitteesta löytyy sivulta ahven.net/vaalit/
Vesistöjen tilasta ja hoidosta saamme kuulla myös Länsi-Suomen Kalatalouskeskuksen vuosikokouksessa Naantalissa 1.4.2025. Tilaisuuteen puhujiksi ovat lupautuneet Saaristomeren suojelijaksi valittu Pauli Aalto-Setälä sekä Pyhäjärvi-instituuttisäätiön toiminnanjohtaja Teija Kirkkala.
Anu Niinikorpi
toiminnanjohtaja
Länsi-Suomen Kalatalouskeskus