Hankkeen tavoitteena oli tehdä kalavesien hoito näkyväksi ja tunnetuksi.
Hankkeessa toteutettiin yhtenevät logot sekä ulkoasu alueen neuvontajärjestölle, ja sen alueella toimiville kalatalousalueille. Tulokset ovat parhaillaan edessäsi Länsi-Suomen Kalatalouskeskuksen uusien kotisivujen muodossa. Kalatalousalueiden omat sivut löytyvät ”Kalatalousalueet”- bannerin alta. Muun muassa uusia kotisivuja, painomateriaaleja ja kalastonhoitomaksujen käyttökohteita oli tarkoitus esitellä useissa alan tapahtumissa vuoden 2020 aikana. Tapahtumien yhteydessä oli tarkoitus näyttää messuyleisölle mihin luparaha menee, ja mitä tuloksia sillä on saatu aikaan. Koronaviruspandemia kuitenkin aiheutti suunnitelluiden tapahtumien peruuntumisen, joten kalastonhoitomaksujen käyttökohteista (kalaistutukset, koekalastukset) tuotettiin Youtube-videoita esitettäväksi sosiaalisen median kanavissa.