Porin kalatalousalueen kokouspöytäkirja 2021

Porin kalatalousalueen kokous pidettiin 6.5. etäyhteydellä.
Kokoukseen osallistui 9 äänivaltaista jäsentä, joilla oli yhteensä 13 ääntä. Kalatalousalueen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Salokangas, ja varapuheenjohtajaksi Timo Erkkilä. Hallituksen jäseniksi valittiin Pekka Kankaanpää, Timo Erkkilä ja Matti Säämäki. Omistajakorvauksen päätettiin jakaa pinta-alaperusteisesti niille alueille, joissa kalastonhoitomaksulla saa kalastaa.

Tarkastettu pöytäkirja löytyy alta. Pöytäkirjeen liitteet 2-4 sekä oikaisuvaatimusosoitus löytyy sivun alaosasta kokouskutsun liitteistä.


Kokouskutsu Porin kalatalousalueen kokoukseen

Porin kalatalousalueen hallitus kutsuu koolle kalatalousalueen yleiskokouksen.

Kokouskutsu koskee kalatalousalueen jäseniä, joita ovat alueen kalastusoikeuden haltijat sekä valtakunnalliset kalastusalan järjestöt. Kokoukseen voivat osallistua myös alueellisten luonto- ja ympäristöjärjestöjen edustajat sekä erikseen kutsutut asiantuntijat.

Koronatilanteesta johtuen kokous järjestetään etäyhteydellä. Kokousaika on 6.5. kello 17.00.

Kokoukseen on ilmoittauduttava etukäteen, viimeistään 4.5.2021 mennessä. Toiminnanjohtajan yhteystiedot löytyvät tämän sivun/kokouskutsun lopusta. Ilmoittautumiseen tarvitaan kokousedustajan nimi ja edustetun kiinteistön kiinteistötunnus. Mikäli teillä ei ole mahdollisuutta osallistua etäyhteydellä, olkaa yhteydessä toiminnanjohtajaan. Kokoukseen on tarvittaessa ja vallitsevien kokoontumisrajoitusten puitteissa mahdollista järjestää muutamalla henkilölle osallistuminen paikan päällä.

Ilmoittautuneille lähetetään sähköpostitse kokouslinkki ja ohjeet kokoukseen osallistumiseksi. Osallistua voi tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella. Ennen kokousta on mahdollisuus testata yhteyttä ja saada tarvittaessa puhelimessa opastusta.

Kokouspöytäkirja oikaisuvaatimusosoituksineen on nähtävänä 20.5.-3.6.2021 kalatalousalueen kotisivuilla ja toiminnanjohtajalla Länsi-Suomen kalatalouskeskuksen toimistolla.


Kalatalousalueen hallitus


Yhteystiedot

Porin kalatalousalue, toiminnanjohtaja Anu Niinikorpi
sähköposti: anu.niinikorpi@kalatalouskeskus.fi
kotisivut: www.kalatalouskeskus.fi/porin-kalatalousalue/
puhelin: 0400-878718 postiosoite: Länsi-Suomen Puutarhakatu 19 A, 20100 Turku