Lounais-Suomen kalatalousalueen vuoden 2020 vuosikokous pidetään vielä kesäkuun aikana, päivä selviää pian. Vuosikokouksessa on tarkoitus määritellä suuremman ja pienemmän kalastuspaineen vesialueita omistajakorvauksia ja käyttö- ja hoitosuunnitelmaa varten. Suunnitelman ensimmäinen versio on hallituksella luettavana, mutta paljon on vielä selvitettävää. Käyttö- ja hoitosuunnitelma hyväksytään lopullisesti vuoden 2021 vuosikokouksessa.

Lounais-Suomen kalatalousalueen hallitus on päättänyt lopettaa kirjolohien istuttamisen Nautelankoskeen.

Lounais-Suomen kalatalousalueen hallitus haluaa sitoutua vahvistamaan kotimaisten kalalajien elinkierron vahvistamista virtavesissä vieraslajin istuttamisen sijaan. Kalatalousalue etsii korvaavia vaihtoehtoja kirjolohelle, jotta virkistyskalastuskulttuurin ylläpitäminen sen alueella on mahdollista. Nautelankoski on sekä kulttuurisesti että virkistyksellisesti tärkeä ja ainutlaatuinen kohde alueella.

Jatka lukemistaLounais-Suomen kalatalousalueen hallitus on päättänyt lopettaa kirjolohien istuttamisen Nautelankoskeen.

Poikkeuksellisen törkeä salakalastus Lounais-Suomen kalatalousalueen ja Virtavesien hoitoyhdistyksen yhteistyönä kunnostamalla kohteella Uskelanjoen sivujoessa

Kunnostetulta taimenen lisääntymisalueelta löydettiin 15. lokakuuta pyynnissä oleva rysä. Kyseessä on vaellus-kalavesistöksi luokiteltu koskikohde, jossa kalastaminen on kiellettyä. Lounais-Suomen kalatalousalueen kalastuksen-valvojat poistivat rysän pyynnistä. Rysästä löytyi 32 taimenta, joista osa oli jo kuolleita. Elossa olevat kalat vapautettiin välittömästi takaisin vesistöön. Asiasta on tehty rikosilmoitus.

Jatka lukemistaPoikkeuksellisen törkeä salakalastus Lounais-Suomen kalatalousalueen ja Virtavesien hoitoyhdistyksen yhteistyönä kunnostamalla kohteella Uskelanjoen sivujoessa

Kokouskutsu Lounais-Suomen kalatalousalue

Lounais-Suomen kalatalousalueen vuosikokous pidetään keskiviikkona 5.6.2022 klo 18.00 Paimion Nesteellä (Ajurintie 1, Paimio). Kokousedustajien valtakirjojen tarkastus aloitetaan klo 17.30. Ilmoittautumista pyydetään pe 31.5. mennessä sähköpostilla osoitteeseen johanna.piipanoja@kalatalouskeskus.fi tai tekstiviestillä numeroon…

Jatka lukemistaKokouskutsu Lounais-Suomen kalatalousalue

Lounais-Suomen kalatalousalueen vuosikokous 30.5.2023

Kokouskutsu Lounais-Suomen kalatalousalueen vuosikokous pidetään tiistaina 30.5.2023 kello 17:00 Matildan Marinassa (Ruukinrannantie 4). Kokousedustajien valtakirjojen tarkastus aloitetaan klo 16.30. Yleiskokouksessa kokousedustajien tulee osoittaa puhe- ja äänivaltansa pöytäkirjanotteella tai valtakirjalla ja…

Jatka lukemistaLounais-Suomen kalatalousalueen vuosikokous 30.5.2023

Kalastuksenvalvojien jatkokoulutus

Länsi-Suomen kalatalouskeskus järjestää vuoden 2022 aikana kalastuksenvalvojien jatkokoulutustilaisuuksia yhteistyössä kalatalousalueiden kanssa. Koulutukset on tarkoitettu kalastuksenvalvojille, jotka ovat jo suorittaneen kalastuksenvalvojan kokeen. Hanke kohdistuu Satakunnan ja Varsinais-Suomen suomenkielisiin kalatalousalueisiin. Tilaisuuksissa keskustellaan…

Jatka lukemistaKalastuksenvalvojien jatkokoulutus

Käyttö- ja hoitosuunnitelma: yleiskokous hyväksyi suunnitelman Somerolla 23.11.!

Lounais-Suomen kalatalousalueen yleiskokous hyväksyi kalatalousalueen ensimmäisen käyttö- ja hoitosuunnitelman, kokouksen pöytäkirja löytyy dokumenteista (allekirjoitukset tulossa). Valitusajan jälkeen suunnitelma menee kalatalouden alueellisen yhteistyöryhmän käsittelyyn ja ELY-keskuksen vahvistettavaksi.

Jatka lukemistaKäyttö- ja hoitosuunnitelma: yleiskokous hyväksyi suunnitelman Somerolla 23.11.!

Lounais-Suomen kalatalousalueen kalastuksenvalvonnan puhnumero

Lounais-Suomen kalatalousalue on hankkinut puhelinnumeron kalastuksenvalvonnan ilmoitusasioihin, jotka koskevat ko. kalatalousalueen vesialueita (Turun ja Salon seudun sisävedet sekä Paimionselkä ja Halikonlahti). Numero on 044-980 4134. Liittymä ei välttämättä ole ympäri…

Jatka lukemistaLounais-Suomen kalatalousalueen kalastuksenvalvonnan puhnumero